Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Yhä harvempi nainen sijoittaa ja uskoo voivansa vaurastua

Jaa

Naisten usko omiin mahdollisuuksiinsa vaurastua laskee. Myös yhä harvempi nainen sijoittaa, käy ilmi Danske Bankin tekemästä kyselytutkimuksesta.

Naisten usko omiin mahdollisuuksiinsa vaurastua laskee. Samaan aikaan miehet ovat aiempaa optimistisempia mahdollisuuksistaan vaurastua. Tiedot käyvät ilmi Danske Bankin Yougovilla teettämästä Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimuksesta.

70 prosenttia naisvastaajista ja 58 prosenttia miesvastaajista sanoi, että ei usko lainkaan tai uskoo vain pienessä määrin omiin mahdollisuuksiinsa vaurastua. Kahden vuoden takaiseen verrattuna miehillä tulos laski kaksi prosenttiyksikköä, naisilla nousi saman verran.

Naiset myös sijoittavat miehiä vähemmän. Naisista sijoittaa noin joka kolmas (32 %), kun miehistä sijoituksia tekee lähes joka toinen (44 %). Miehet arvioivat riskinottohalukkuutensa sijoittajina selvästi korkeammaksi kuin naiset.​

Sijoittavien naisten osuus on pienentynyt kolme prosenttiyksikköä. Miesten osuus on pysynyt ennallaan.

”Taloudellisen tasa-arvon kannalta suunta on väärä. Naisten taloudellinen mielenrauha on heikentynyt miehiä jyrkemmin, sijoittaminen on yhä miehiä harvinaisempaa, ja usko vaurastua heikkenee. Tämä on iso yhteiskunnallinen kysymys”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.

”Pidemmän päälle on paljon hankalampaa tavoitella vaurastumista ja taloudellista mielenrauhaa ilman sijoittamista. Säästäminen ja sijoittaminen kannattaa automatisoida siten, että aina palkan tullessa tilille siitä pieni siivu lähtee säästöihin ja sijoituksiin. Näin voi kerryttää itselleen omaisuutta ikään kuin varkain, kun joka kuukausi ei tarvitse miettiä sijoitussummia ja kohteita”, sanoo Ville Orava, laina- ja sijoituspalveluista vastaava johtaja.

Sijoituksissa naisen euro on 59 senttiä

Naiset säästävät ja sijoittavat keskimäärin 130 euroa kuukaudessa. Miehillä vastaava summa on 220 euroa kuukaudessa. Niiden osuus, jotka eivät sijoita lainkaan, on yhtä suuri niin miehissä kuin naisissa.

Naiset kertovat, että heillä on varoja tileillä ja arvopaperisijoituksissa keskimäärin 20 600 euroa. Miehillä vastaava summa on keskimäärin 40 200 euroa.

Naisista 35 prosenttia kertoo, että heillä on säästöjä ja sijoituksia alle 1 000 euroa, kun miehillä vastaava osuus on 29 prosenttia.

”On ymmärrettävää, että naisilla on miehiä hankalampaa säästää suositeltua kymmentä prosenttia nettotuloistaan. Tämä saattaa johtua siitä, että naisten palkat ovat miesten palkkoja pienemmät”, sanoo Kivipelto.

Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselytutkimus

Danske Bank on jo vuodesta 2018 selvittänyt pohjoismaalaisten taloudellisen mielenrauhan tasoa kyselytutkimuksella.

Tämän Pohjoismaissa toteutetun selvityksen pohjalta Danske Bank on kehittänyt taloudellista mielenrauhaa kuvaavan indeksin. Indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja oman taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiä

Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä YouGovin kuluttajapaneeleissa 11.4-19.4.2024.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3031, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95%:n luottamustasolla).

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Senioristrategi Kaisa Kivipelto
Senioristrategi Kaisa Kivipelto
Sampsa Pärnänen Danske Bank A/S Suomen sivuliike
Lataa
Sijoittamisesta ja säästämisestä vastaava johtaja Ville Orava
Sijoittamisesta ja säästämisestä vastaava johtaja Ville Orava
Sampsa Pärnänen Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Lataa

Liitteet

Linkit

Danske Bankista

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. 

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Puolustusteollisuuden investointikysyntä kasvussa Suomessa19.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Suomen puolustusteollisuuden investointikysyntä ja uudet hankkeet ovat merkittävästi lisääntyneet, arvioi Danske Bank. Kasvua on näkyvissä niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä, ja se käsittää laajasti eri segmentit puolustuksesta suojautumiseen ja varautumiseen. Monella toimialalla sekä sotilas- että siviilikäyttöön tarkoitettujen kaksikäyttötuotteiden kysyntä on kääntynyt pääosin puolustusteollisuuden hyväksi, mikä korostaa alan merkitystä myös siviilimarkkinoilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye