Työttömyys syyskuussa 12,2 prosenttia

Jaa

Keski-Suomessa oli 15 402 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli syyskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 174, mikä on 147 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 993, mikä on 561 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Syyskuun nostoja:

  • Työttömien ja lomautettujen määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna.
  • Pitkäaikaistyöttömiä oli enemmän kuin vuosi sitten.
  • Uusia avoimia työpaikkoja oli vähemmän kuin vuosi sitten.
  • Yhteensä 10 kuntaa saavutti syyskuussa alle 10 % työttömyyden.


Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta 10:ssä kunnassa. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Kivijärvellä (-27,3 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Äänekoskella (14,8 %) ja vähiten Toivakassa (7,5 %). Yhteensä 10 Keski-Suomen kuntaa saavutti alle 10 prosentin työttömyyden.

Keski-Suomessa oli syyskuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien työvoimapalveluiden piirissä 6 952 henkilöä, mikä on 64 (0,9 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Palkkatuella työllistettyjä oli syyskuun lopussa yhteensä 2 172 henkilöä, mikä on seitsemän vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 11 oli valtion, 496 kuntien ja 1 665 yksityisen sektorin töissä.

Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja syyskuun aikana 920, mikä on 743 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan syyskuussa oli avoinna 1 683 työpaikkaa, mikä on 1 458 vähemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin syyskuun aikana 53, joista 23 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

Keski-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2024

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Marja Pudas, 0295 024 586
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Tuula Säynätmäki, 0295 046 050
Palvelujohtaja Minna Orrainen, 0295 046 020
Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen, 0295 046 183
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Kettukangas–Hanhikankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta22.10.2024 13:50:00 EEST | Tiedote

Tuulivoimahankkeen hankealue sijaitsee Pihtiputaan ja Kinnulan kuntien rajalla. Suunnittelualueelta on noin 10 kilometriä Pihtiputaan keskustaan ja noin 5 kilometriä Kinnulan keskustaan. Sähkönsiirtovaihtoehtojen mukaan hanke voi sijoittua Kinnulan, Halsuan ja/tai Lestijärven kuntien alueille. Hankealueen alustava pinta-ala on noin 164 km2. Tuulivoimala-alueen rakentamista suunnittelee OX2 Finland Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye