Helsingin yliopisto

Sukupuolinen epätasa-arvo on klassisen musiikkikulttuurin hiljaisesti hyväksytty käytäntö

Jaa

Anna Ramstedt tarkastelee tutkimuksessaan sukupuolittunutta epätasa-arvoa, epäasiallista käytöstä ja henkistä väkivaltaa suomalaisessa klassisen musiikin kulttuurissa.

Laadullinen tutkimus perustuu 14 naispuolisen ammattimuusikon haastatteluun. Kyseessä on ensimmäisiä tutkimuksia, jotka koskevat #metoo-teemoja klassisen musiikin alalla.

– Klassisen musiikkikulttuurin sukupuolittunut epätasa-arvo ilmenee musiikkikoulutuksessa, musiikin esitys- ja ohjelmistoihanteiden sukupuolittuneisuutena sekä ammatillisten verkostojen miesvaltaisuutena, toteaa väitöskirjatutkija, musiikkipedagogi ja pianisti Anna Ramstedt.

Sukupuolista häirintää ja henkistä väkivaltaa

Myös erilaisia sukupuolittuneesti ja seksuaalisesti epäasiallisia käytöksen muotoja paljastui: alatyylisiä vitsejä, koskettelua, ahdistelua, häirintää ja houkuttelua.

– Houkuttelu viittaa pitkäkestoiseen valtasuhteet ja rajat hämärtävään toimintaan, johon voi liittyä myös henkistä väkivaltaa. Houkuttelu voi altistaa opiskelijan häirinnälle tai hyväksikäytölle.

Tutkimuksessa paljastui myös instrumenttiopettajien henkinen väkivalta. Tämä saattoi ilmetä aiheettomana suuttumisena, välinpitämättömyytenä, opiskelijan haukkumisena, nöyryyttämisenä tai arvottavana vertailuna sekä opiskelijan tietoisena altistamisena epäonnistumisille.

Nuoria muusikoita tulee valmistaa riskialttiille alalle

Epäasialliselle käytökselle altistaviksi riskitekijöiksi osoittautuivat Ramstedtin mukaan vallitsevat sukupuolittuneet ihanteet, valtahierarkiat ja sosiaalisten tukiverkostojen puute sekä epäasiallisen käytöksen hiljaisesti hyväksyvä kulttuuri, joka vaikeuttaa epäkohtiin puuttumista.

– Sukupuolittuneita normeja vahvistavat käytännöt normalisoivat sukupuolittunutta epäasianmukaisuutta. Se, että musiikillinen osaaminen nähtiin hyvinvointia tärkeämpänä on puolestaan vakava riski myös henkiselle väkivallalle.

Tutkimuksen perusteella sukupuolittuneen ja seksuaalisen epäasiallisen käytöksen ja henkisen väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää vallitsevien normien nykyistä parempaa tunnistamista.

– Tutkimus osoittaa, että olisi tärkeää valmistaa nuoret muusikot toimimaan riskialttiilla alalla ja opettaa heitä tunnistamaan epäasialliset käytösmuodot sekä vallitsevat haitalliset normit ja uskomukset. Samoin on tärkeää monipuolistaa käsityksiä siitä, minkälaista musiikintekemistä alalla arvostetaan. Viime vuosien aloitteet tasa-arvon edistämiseksi ovat auttaneet myös epäasiallisen käytöksen vähentämisessä.

FM ja MM Anna Ramstedtin väitöskirja ”Classical music, misconduct, and gender: A feminist study on social imaginaries and women musicians’ experiences of gender inequality in Finland” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 13.12. Tutustu väitöskirjaan Heldassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

anna.ramstedt@helsinki.fi

+31648715371

Linkit

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye