Itä-Suomen alueellinen maanpuolustuksen erikoiskurssi kokosi sivistystoimen toimijoita Kuopioon
Itä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Kainuun prikaatin kanssa alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin nro 18/2024 Kuopiossa 3.-4.12.2024. Kurssille osallistui noin 50 sivistystoimen johtotehtävissä työskentelevää.
Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty Itä-Suomessa 1960-luvulta lähtien. Viiden päivän mittaisten peruskurssien ja kahden päivän mittaisten jatkokurssien lisäksi voidaan järjestää erikoiskursseja, joissa keskitytään johonkin tiettyyn aihealueeseen tai jotka suunnataan jollekin tietylle kohderyhmälle.
Kurssin avasi Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Markku Tervahauta ja Puolustusvoimien tervehdyksen toi Pohjois-Savon aluetoimiston operatiivisen sektorin johtaja, majuri Jaakko Niemi. Nyt järjestetyn erikoiskurssin aiheena oli henkinen kriisinkestävyys, jota kunkin aihealueen huippuasiantuntijat lähestyivät eri ilmiöistä käsin. Ohjelmassa valittuja ilmiöitä avattiin ensin yleisemmällä tasolla ja tarkennettiin sitten konkreettisemmalla, arkeen kytkeytyvällä otteella.
Henkinen kriisinkestävyys on yksi yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista
Henkinen kriisinkestävyys kuuluu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin niin normaalioloissa kuin kriisin aikana. Henkinen kriisinkestävyys on edellytys erilaisten häiriö- ja poikkeustilanteiden ratkaisemiselle. Tärkeää on hahmottaa henkisen kriisinkestävyyden yksilöllinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus ja niiden ristikkäisvaikutukset.
Erikoiskurssin ensimmäisenä päivänä perehdyttiin henkiseen kriisinkestävyyteen kokonaisilmiönä sekä sen osana muun muassa hybridivaikuttamiseen ja informaatiolukutaitoon. Puolustusvoimien näkökulmasta henkistä kriisinkestävyyttä käsitteli ylivääpeli, komentoaliupseeri Enrico Annus Utin Jääkärirykmentistä, jonka esitystä kommentoitiin muun muassa sanoin:
Miten univormuun pukeutunut sotilas voi puhua niin kauniisti rankoista aiheista ja teemoista.
Toisen kurssipäivän aiheet pureutuivat erityisesti nuorten henkiseen kriisinkestävyyteen. Tulokulmia aiheeseen olivat nuorisorikollisuus, polarisaatio, nuorten vapaa-aika, viestintä häiriö- ja poikkeustilanteissa sekä ilmastonmuutos ja ilmastoahdistus.
Erikoiskurssi piirsi terävän kuvan henkisen kriisinkestävyyden merkityksestä – kriisin voi selättää ainoastaan, kun sen kestää, ja pohja tälle kriisinkestävyydelle rakennetaan normaalioloissa yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan taholla. Tämä asia nousee myös kurssin palautteista, joissa todettiin:
Mahtava kokemus ja lujitti omaa halua kehittää ja tukea itsensä, työyhteisönsä ja läheistensä henkistä kriisinkestävyyttä.
Lisätietoja
pelastustarkastaja Mari Kiminki
opetustoimen ylitarkastaja Johanna Albert
ylitarkastaja, yksikön päällikkö Virpi Launonen
etunimi.sukunimi@avi.fi, p. 0295 016 600 (vaihde), Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Kuvat


Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Keski-Savon ympäristötoimessa tehty merkittävää kehitystyötä – toiminnan vakiinnuttamista on hyvä jatkaa11.4.2025 09:25:04 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto teki marraskuussa 2024 Keski-Savon ympäristötoimeen arviointi- ja ohjauskäynnin. Arvioinnissa käytiin läpi mm. resursointiin, toimivallan siirtoon sekä maksutaksaan liittyviä asioita.
Päihde- ja riippuvuuspalvelujen suunnitelmallinen valvonta tukee hyvinvointialueiden omavalvontaa9.4.2025 09:57:16 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 4.4.2025 valvontapäätökset Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueille aikuisten päihde- ja riippuvuuspalvelujen omavalvonnasta.
Puutteet irtohakakoneen turvallisuudessa toivat sakkoja yhtiölle ja työnantajan edustajille8.4.2025 10:11:06 EEST | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 7.4.2025 tuominnut satakuntalaisen rakennustarvikealan yrityksen 8 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiön toimitusjohtajalle, tuotannon esimiehelle sekä toiselle esimiehelle tuomittiin kullekin 20 päiväsakon rangaistus.
Välfärdsområdet är skyldigt att ordna lagstadgad socialservice7.4.2025 08:31:00 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland påminner Egentliga Finlands och Satakunta välfärdsområden om att klienter inom socialvården ska beviljas den service som de behöver i rätt tid och på ett jämlikt sätt inom hela välfärdsområdet.
Hyvinvointialueen on järjestettävä lakisääteiset sosiaalihuollon palvelut7.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan hyvinvointialueita, että sosiaalihuollon asiakkaille tulee myöntää asiakkaiden tarvitsemat palvelut oikea-aikaisesti sekä yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueen toimialalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme