Jyväskylän yliopisto

ERC-miljoonarahoituksella pyritään luomaan yhtenäistävä matemaattinen teoria Charles Darwinin 1800-luvulla kehittämästä seksuaalivalinnan teoriasta

Jaa

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden apulaisprofessori Jussi Lehtoselle merkittävän ERC Consolidator Grant -rahoituksen. Viisivuotinen rahoitus on arvoltaan noin 1,8 miljoonaa euroa. Matemaattiseen evoluutiobiologiaan kuuluva tutkimus keskittyy yhtenäistämään kiisteltyä seksuaalivalinnan tutkimuskenttää kehittämällä yhtenäisen matemaattisen viitekehyksen, joka kattaa kaikki seksuaalivalinnan merkittävät teoriat.

Apulaisprofessori Jussi Lehtonen
Apulaisprofessori Jussi Lehtonen

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksen apulaisprofessori Jussi Lehtosen tavoitteena on yhtenäistää yhden evoluutiobiologian merkittävimmän osa-alueen, seksuaalivalinnan teoria matemaattisen mallinnuksen kautta. 

Seksuaalivalinta on laajalti kiistelty aihe 

Charles Darwinin tunnetuin vuonna 1859 ilmestynyt kirja, “Lajien synty”, käsitteli luonnonvalintaa ja vuonna 1871 julkaistu “Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta” käsitteli niin sanottua seksuaalivalintaa. Karkeasti ajatellen, evoluutiobiologiassa seksuaalivalinta on lisääntymiseen liittyvä osa valintaa, kun taas luonnonvalinta on muihin ominaisuuksiin liittyvä valinta. Perinteisesti seksuaalivalinnan ajatellaan selittävän erikoisia ilmiöitä kuten riikinkukon liioiteltua pyrstöä, joka toimii seksuaalivalinnan kohteena. Nyky-ymmärryksen valossa käsite on kuitenkin paljon laajempi, ja kattaa esimerkiksi sukusolujen evoluution, ja vuorovaikutukset sukusolujen ja koko eliön tasolla tapahtuvan evoluution välillä. 

- Aihe on kuitenkin laajalti kiistelty, ja monia tutkimuksia on kyseenalaistettu. Edes määritelmistä, kuten sukupuolten tai seksuaalivalinnan määritelmästä olla yksimielisiä. Teoreettisesta näkökulmasta näitä kiistoja hankaloittaa se, että matemaattiset mallit eivät ole yhtenäisiä eivätkä välttämättä perustu samoihin oletuksiin keskenään, kertoo apulaisprofessori Jussi Lehtonen Jyväskylän yliopistolta. 

Tutkimusta tehdään yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa 

Lehtosen ERC-projektin “Unified theory of sexual selection” päämääränä on kehittää yhtenäinen seksuaalivalinnan matemaattinen teoria, joka yhdistää aiemmat mallit yhtenäisen matemaattisen rakenteen kautta.  

- Projektini on hyvin poikkitieteellinen sisältäen kansainvälistä yhteistyötä paitsi biologien, myös matemaatikon ja tieteen filosofien kanssa. Biofysikaalisten mallien avulla voidaan yhdistää sukusolujen tasolla tapahtuvat prosessit klassisiin seksuaalivalinnan kysymyksiin. Kausaalimallinnuksen menetelmien avulla varmistetaan, että malleista ja niiden yhteyksistä klassisiin malleihin saadaan mahdollisimman kattava ymmärrys, selventää Lehtonen. 

Euroopan tutkimusneuvoston ERC-rahoitus on yksi Euroopan arvostetuimmista rahoituksista. Consolidator Grant -rahoitusta myönnetään uransa keskivaiheessa oleville tutkijoille. Korkean tieteellisen tason lisäksi hakemuksilta vaaditaan tiedettä uudistavia näkökulmia. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Apulaisprofessori Jussi Lehtosen, jussi.o.i.lehtonen@jyu.fi, +358504366600

Kuvat

Apulaisprofessori Jussi Lehtonen
Apulaisprofessori Jussi Lehtonen
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Arvoaineita kasveista teollisuuden tarpeisiin16.12.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Keski-Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet tuottaa erilaisia biomassoja sekä tehdä niistä korkean jalostusasteen tuotteita, joilla on myös kansainvälistä kysyntää. Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu kehittävät yhdessä biosivuvirtojen ja kasvimateriaalien kiertotaloutta ja orgaanisten arvoaineiden talteenottoa. Tavoitteena on löytää kasveista uusia raaka-aineita mm. kosmetiikka-, elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin.

SRV, Espoon kaupunki ja Tampereen kaupunki selvittävät Jyväskylän yliopiston kanssa rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun luontojalanjälkiä ja -kädenjälkiä12.12.2024 15:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom käynnisti syyskuussa nelivuotisen tutkimushankkeen yhdessä kiinteistö- ja rakennusalan konsernin SRV:n, Espoon ja Tampereen kaupungin kanssa, jossa selvitetään rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun aiheuttamia luontojalanjälkiä ja -kädenjälkiä. Samalla kehitetään ja testataan maankäytön sekä hankintojen aiheuttaman luontojalanjäljen laskentojen yhdistämistä.

Seitsemän uutta professoria esittäytyy juhlaluennoilla 10.12.202410.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät tiistaina 10.12.2024 kahdessa tilaisuudessa, yliopiston juhlasalissa sekä Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlaluentonsa pitivät gerontologian ja kansanterveyden professori Mikaela von Bonsdorff, liikuntafysiologian professori Juha Hulmi, sosiaalityön professori Kati Turtiainen, journalistiikan professori Turo Uskali sekä korkeakoulututkimuksen professori Terhi Nokkala, evoluutio- ja ympäristöbiologian professori Katja Räsänen ja taloustieteen professori Jutta Viinikainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye