Biopankkiin tallennettu verenluovuttajien geenitieto hyödyttää tutkimusta ja verenluovutustoimintaa
Helsingin yliopistossa tehty väitöstutkimus kartoitti verenluovuttajien geneettisiä erityispiirteitä verrattuna muuhun väestöön.
FM Jonna Clancyn väitöstutkimus tuo esiin geenitiedon tarjoamat mahdollisuudet verenluovutuksen ja verensiirtohoitojen kehittämisessä sekä laajemminkin yksilöllistetyssä terveydenhuollossa.
Aktiivisilla verenluovuttajilla on sairauksilta suojaavia perintötekijöitä
Tutkimuksessa haettiin tietoa verenluovuttajien perinnöllisistä erityispiirteistä. Jo aiemmasta tutkimuksesta tunnetaan ns. Healthy Donor Effect-ilmiö, joka tarkoittaa sitä, että verenluovuttajiksi valikoituu terveitä henkilöitä.
– Tutkimus osoitti, että aktiivisilla ja pitkäaikaisilla verenluovuttajilla on suhteellisesti enemmän geenimuotoja, jotka alentavat monien sairauksien perinnöllistä riskiä. Tämä suoja näyttää ulottuvan myös sellaisiin sairauksiin, jotka eivät tule esille verenluovutussoveltuvuutta arvioitaessa, bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan väitöstutkija Jonna Clancy kertoo.
Clancy löysi tutkimuksessaan myös useita veren proteiinitasoihin, laboratoriomittauksiin ja veriryhmiin liittyviä geneettisiä tekijöitä, jotka tarjoavat jatkotutkimusaiheita.
Tulokset auttavat myös biolääketieteellisessä tutkimuksessa. Ne paljastavat, kuinka Healthy Donor Effect-ilmiö ja verenluovutukseen liittyvä valikoituminen voivat vaikuttaa tutkimusaineistojen geneettiseen koostumukseen. Tieto auttaa välttämään virheellisiä johtopäätöksiä ja suunnittelemaan tutkimuksia tarkemmin.
Geenitietoa voidaan soveltaa yksilöllistetyssä verenluovutustoiminnassa
Clancyn tutkimus on jo mahdollistanut geenitietoon perustuvat pilottiprojektit Veripalvelussa. Esimerkiksi Biopankin verenluovuttajille, joilla todettiin alttius perinnölliselle raudankertymäsairaudelle, on palautettu tieto perinnöllisestä riskitekijästä ja heille on lopetettu rautalisän tarjoaminen verenluovutuksen yhteydessä. Lisäksi tutkimustiedon perusteella on tunnistettu verenluovuttajia, joiden veri soveltuu erityisen hyvin niille potilaille, joilla on harvinainen kudostyyppi, tai potilaille, joiden elimistö on muodostanut vasta-aineita verensiirron seurauksena.
Geenitutkimuksen työkalujen kehittyminen mahdollistaa yhä laajemman väestön geeniperimän ja sairauksien riskien selvittämisen. Tulokset luovat pohjan yksilöllistetylle terveydenhuollolle, mutta ne herättävät myös eettisiä kysymyksiä geenitiedon hyödyntämisestä.
- Tämä tutkimus on konkreettinen esimerkki siitä, miten geenitietoa voidaan käyttää tarkkaan rajatussa kontekstissa, kuten verenluovutuksessa, mutta laajemmat sovellukset vaativat vielä tarkempaa eettistä arviointia, summaa Clancy.
Väitöstilaisuuden tiedot
FM Jonna Clancy väittelee 31.1.2025 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Genetic Structure of Blood Donor Biobank and its Applications in Personalized Blood Donation and Transfusion".
Väitöstilaisuus järjestetään klo 12 osoitteessa Biomedicum, sali 1, Haartmaninkatu 8. Tilaisuutta voi seurata myös etänä.
Vastaväittäjänä on professori Kristian Hveem, Norwegian University of Science and Technology (NTNU), ja kustoksena on Ville Mustonen.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
Jonna Clancy, jonna.clancy@veripalvelu.fi
Marjaana LindyViestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto / Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Puh:+358 (0)50 5186195marjaana.lindy@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Asiantuntijoita: nikotiinituotteet ja -lainsäädäntö29.1.2025 12:20:59 EET | Tiedote
Lausuntokierros hallituksen esitykseksi uudeksi nikotiinilainsäädännöksi päättyi 20.1. Helsingin yliopistolla työskentelee eri alojen tutkijoita, jotka voivat kommentoida nikotiiniin terveysvaikutuksia, yhteiskunnallisia vaikutuksia ja lainsäädäntöä.
Oikean vaaliehdokkaan valinnassa läheiset nousevat merkittävään rooliin29.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Äänestäjille suunnatuista äänestyssuosituksista tärkeimmiksi kohoavat vaalikoneiden sekä perheen ja ystäväpiirin suositukset, väitöstutkimus paljastaa.
Väitös: Sudet kuuluvat Suomen luontoon28.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Susiensuojelua ja luonnonsuojelua tulisi käsitellä poliittisesti osana laajempia yhteiskunnallisia rakenteita, todetaan väitöstutkimuksessa, jonka osana tehtiin ainutlaatuinen musiikkialbumi.
Vuoden 2025 kalenterissa on kymmeniä uusia nimiä28.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kuluvana vuonna lähes 30 000 suomalaista pääsee viettämään nimipäiväänsä ensimmäistä kertaa. Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin on vuodelle 2025 tullut 33 uutta nimeä ja suomenruotsalaiseen 27. Ensimmäisiä tuoreita nimipäiväsankareita päästään juhlimaan helmikuussa, kun 4.2. viettävät nimipäiväänsä sekä suomalaisen kalenterin Mio että suomenruotsalaisen kalenterin Caspian.
Uusi ohjeistus helpottaa ekologisen kompensaation käyttöönottoa27.1.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Ekologisessa kompensaatiossa ihmisen toiminnan, kuten rakentamisen, aiheuttamia luontohaittoja kompensoidaan tuottamalla vastaavia luontohyötyjä toisaalla. Alan tutkijoiden ja asiantuntijoiden tuottama ohjeistus julkaistaan 30.1.2025 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme