Helsingin yliopisto

Väitös: Sudet kuuluvat Suomen luontoon

Jaa

Susiensuojelua ja luonnonsuojelua tulisi käsitellä poliittisesti osana laajempia yhteiskunnallisia rakenteita, todetaan väitöstutkimuksessa, jonka osana tehtiin ainutlaatuinen musiikkialbumi.  

Tutkimus korostaa historian ja valtasuhteiden merkitystä. Väitöstutkimuksessa analysoidaan, miksi susiensuojelu herättää niin kiivasta keskustelua Suomessa. Tutkimus perustuu Lieksassa 2019–2020 tehtyihin haastatteluihin ja havainnointiin sekä dokumentaarisiin lähteisiin ja sosiaalisen median keskusteluihin.

Väitöskirja sisältää tieteellisten artikkeleiden lisäksi musiikkialbumin Belonging in Nature, joka on sävelletty osana tutkimusta. Albumi on väitöskirjatutkija Sanna Komin KO:MI nimisen sooloprojektin kolmas julkaisu, ja sen ovat tuottaneet ja äänittäneet Komi yhdessä Jussi-palkitun säveltäjä Lau Naun kanssa.

- Ilmeisesti tässä muodossa tieteen ja taiteen yhdistävää väitöskirjaa ei ole aiemmin ollut ainakaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa, sanoo väitöstilaisuuden kustoksena toimiva professori Anja Nygren Helsingin yliopistosta.

Väitöstilaisuuden (7.2.) lektio-osuudessa kuullaan myös musiikkia.  

Tapporahoista suojeluun -muutoksen tuoreus vaikuttaa yhä ihmisiin

Usein sanotaan, että negatiiviset asenteet susia kohtaan olisivat automaattinen osa ihmisten ja susien yhteistä historiaa, mutta väitöstutkimus esittää etenkin eliittiin kuuluvien metsästäjien aktiivisesti luoneen negatiivista kuvaa susista 1900-luvun vaihteessa.

Yhteiskunnallinen muutos tapporahoista suojeluun on ollut verrattain tuore prosessi, jonka merkitystä ihmisten kyvylle ja halukkuudelle elää susien kanssa ei pidä aliarvioida, Komi sanoo.

Väitöskirjan mukaan susiin liitetään myös mielikuvia tarkoituksellisesta toimijuudesta. Tämä saattaa saada ihmisiä minimoimaan omaa vastuuta. Voi syntyä itseään vahvistava kehä, jossa ihmiset, jotka eivät ole motivoituneita ymmärtämään susien käytöstä paremmin, eivät ole myöskään valmiita etsimään sopeutumistapoja.

- Kyse on myös poliittisesta vastuusta: kun susia käytetään poliittisena keppihevosena, tilanne voi näyttäytyä susialueilla sellaisena, jota ei ole pakko hyväksyä, jolloin motivaatio susien kanssa elämisen sopeutumiseen saattaa laskea entisestään, Komi kertoo.

Suojelun vastustajat kokevat olevansa ilman vaikutusmahdollisuuksia 

Tutkijan mukaan yhteiskunnallisesti kärjistyneissä aiheissa nykyiset tiedon ja totuuden pirstoutuneet olosuhteet tekevät rakentavasta keskustelusta vaikeaa. Susiin liittyy paljon disinformaatiota, huhuista salaliittoteorioihin.

- Susien suojelun vastustajat kokevat usein, että heidän ei ole mahdollista vaikuttaa siihen mitä heidän asuinpaikallaan tapahtuu, ja virallinen keskustelu susiensuojelusta saattaa vaikuttaa tekniseltä ja kaukaiselta. Totuudenjälkeiset väitteet voikin tästä näkökulmasta nähdä tapoina pyrkiä osallistumaan ja vaikuttamaan keskusteluun.

Musiikki liittyy analyyttisesti väitöskirjan artikkeleihin

Tutkimukselle uudenlaisen kokemuksellisen ulottuvuuden luova levy Belonging in Nature pohjautuu väitöskirjan artikkeleihin ja synteesiin. Levyn avulla tutkitaan minkälaisia aiheita ja miten laulujen lyriikoilla voidaan käsitellä.

Väitöskirjan esitarkastajat katsoivat, että artikkelit ja musiikkialbumi liittyvät analyyttisesti yhteen ja niiden välisiä yhtymäkohtia tieteenteossa on pohdittu kiinnostavasti.

- Musiikkialbumi otetaan huomioon työn arvioinnissa varsinkin siten, miten se valottaa analyyttisesti tutkimuksen tuloksia ja mitä keinoja sitä kautta avautuu ymmärtää tieteenteon metodologisia ulottuvuuksia moninaisesti. Tiedekuntaneuvosto myönsi yksimielisesti työlle väitösluvan, kertoo Anja Nygren.

Väittelijä näkee myös roolinsa säveltäjänä, sanoittajana ja muusikkona eräänlaisena yhteiskunnallisena aktivismina.

- Levyn tavoitteena on laajentaa käsitystä siitä mitä kokeellinen, genrerajoja ylittävä musiikki voi olla, ja etsiä rajapintoja, joilla musiikki voi olla osa akateemista tutkimusta, silti menettämättä mitään sen itseisarvosta, Komi toteaa.

Musiikkialbumi Belonging in Nature julkaistaan vinyylinä ja digitaalisessa formaatissa 31. tammikuuta. Ennakkotilaus: https://www.levykauppax.fi/artist/komi/belonging_in_nature/#1030017

Väitöskirja on luettavissa sähköisessä muodossa viimeistään 31. tammikuuta.

Yhteystiedot:
Sanna Komi
sanna.komi@helsinki.fi
Puh. 050 347 6575

************************************

Väitöskirja esitetään Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi luentosalissa F3003 Tekla Hultin, yliopiston päärakennus, perjantaina 7. helmikuuta 2025 klo 13. Vastaväittäjänä toimii professori Sian Sullivan, Bath Spa University. Kustoksena toimii professori Anja Nygren, valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto.

Seuraa väitöstilaisuutta etäyhteydellä: https://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l69

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye