Helsingin yliopisto

Vuoden 2025 kalenterissa on kymmeniä uusia nimiä

Jaa

Kuluvana vuonna lähes 30 000 suomalaista pääsee viettämään nimipäiväänsä ensimmäistä kertaa. Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin on vuodelle 2025 tullut 33 uutta nimeä ja suomenruotsalaiseen 27. Ensimmäisiä tuoreita nimipäiväsankareita päästään juhlimaan helmikuussa, kun 4.2. viettävät nimipäiväänsä sekä suomalaisen kalenterin Mio että suomenruotsalaisen kalenterin Caspian.

Suomalaisessa kalenterissa on palaavia nimiä ja vanhojen nimien uusia muunnelmia. Suomalaiseen kalenteriin lisättyjen nimien joukossa on joitakin vanhoja kalenteriin palaavia nimiä, kuten Aamos, Linus ja Rolf. Monet uusista nimistä ovat taas vanhojen almanakkanimien uusia variantteja, kuten Alissa, Lili, Livia ja Marju tai Eppu, Ilja, Jasu, Jose ja Miki. Lisäksi kalenteriin saadaan uusia kansainvälisiä nimiä, kuten Camilla ja Jessica tai Kevin, Mio ja Neo.

– Julkisuuden henkilöistä oman nimensä kalenteriin saavat nyt niin Britannian kuningatar Camilla kuin Cheek-nimellä tunnettu entinen rap-artisti Jare Tiihonen, nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo

Uusien nimien joukossa ei ole tälläkään kertaa yhtään suomen kieleen pohjautuvaa nimeä, kuten ei ollut edellisessä, vuoden 2020 uudistuksessakaan. Vuonna 2015 nimipäivän saivat sen sijaan Taika ja Sisu.

– Suomalaisten nimenanto on selvästi kansainvälistynyt. Siksi kalenteriin on nyt hyväksytty useita vierasasuisiakin nimiä, kuten Jessica eikä Jessika, tai Linus eikä Liinus, Saarelma-Paukkala toteaa.

Suomenruotsalaisen kalenterin nimissä on paljon vaikutteita muiden maiden nimistöstä

Monet suomenruotsalaisen kalenterin uusista nimistä on omaksuttu englanninkielisestä maailmasta, kuten Caspian, Elvin, Tristan ja Morris. Niiden joukossa on myös kolme -ton-loppuista miehennimeä Aston, Elton ja Winston. Italialaista nimistöä edustavat taas Sienna, Matteo ja Luca.

– Muutama skandinaavinen nimikin pääsee nyt kalenteriin, kuten Tova ja Joar, jotka esiintyivät jo vanhoissa riimukivissä. Norjalaisesta ja tanskalaisesta nimistöstä lainattuja ovat taas Line ja Lykke, filosofian tohtori Leila Mattfolk kertoo.

Uusien nimien joukossa on myös joitakin kirjallisuuteen viittavia nimiä.

– Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-tarinoiden prinssin nimi Caspian sijoitettiin samalle päivälle kuin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin lastenkirjoista tutut Ronja, My ja Mio, Mattfolk kertoo.

Uudistuksia viiden vuoden välein

Nimipäiväuudistuksia tehdään nykyään viiden vuoden välein. Uudistuksista vastaa Helsingin yliopisto, jolla on tekijänoikeus suomalaisiin nimipäivälistoihin. Vuoden 2025 uudistukset laativat yliopiston nimipäiväasiantuntijat Minna Saarelma-Paukkala ja Leila Mattfolk. Uudistukset hyväksyi Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.

Vuoden 2025 uudistusten pohja-aineistona käytettiin vuoden 2020 aineistoa, joka sisälsi alkuvuonna 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten ensimmäiset etunimet. Tähän aineistoon lisättiin Suomessa vuosina 2018–2022 syntyneiden lasten ensimmäiset etunimet. Aineistot saatiin Digi- ja väestötietovirastolta (DVV). 

Suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona oli, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä. Näin hyväksytyillä uusilla nimillä on aineistossa kaikkiaan 26 131 suomenkielistä nimenkantajaa. Suomenruotsalaiseen kalenteriin pääsyn raja oli sen sijaan 50 nimenkantajaa, ja näin saaduilla uusilla nimillä on aineistossa 1751 ruotsinkielistä nimenkantajaa.

– Tärkeä periaate on myös, että samat nimet sijoitetaan kummassakin kalenterissa samalle päivälle. Näin esimerkiksi Camilla ja Linus löytyvät vuonna 2025 samoilta päiviltä suomalaisesta ja suomenruotsalaisesta kalenterista, Saarelma-Paukkala kertoo.

Fakta: 

Suomalaisen kalenterin uudet nimet

Naisten nimet

21.2. Alva, 25.2. Jessica, 12.4. Juulia, 21.4. Camilla, 2.5. Vivian, 19.5. Amelia, Milena, 20.5. Lili, Lilia, Lilian, 29.5. Livia, 15.6. Mona, 11.7. Elea, 14.7. Alissa, 12.8. Kira, 15.8. Marju, 4.10. Siina, Sinna.

Miesten nimet

4.2. Mio, 16.2. Kaius, 6.3. Rolf, 18.3. Eppu, 19.3. Jose, 31.3. Aamos, 9.4. Ilja, 3.5. Linus, 25.7. Jasu, 12.9. Neo, 28.9. Leon, 29.9. Miki, 7.11. Kevin, 10.11. Martin, 20.11. Jare.

Suomenruotsalaisen kalenterin uudet nimet

Naisten nimet

2.3. Fiona, 23.3. Celine, 13.4. Edla, 5.5. Melanie, 19.5. Emilie, Mila, 2.6. Venla, 3.6. Malva, 22.6. Line, 14.8. Sienna, 6.9. Lykke, 19.11. Elisa, 2.12. Bea, 12.12. Tova.

Miesten nimet

4.2. Caspian, 24.2. Matteo, 9.3. Elvin, 12.4. Julian, 30.4. Marius, 14.6. Aston, Elton, Winston, 5.8. Dominic, 22.8. Joar, 22.9. Morris, 18.10. Luca, 31.10. Tristan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, minna.saarelma@helsinki.fi, p. 050 599 4972
Filosofian tohtori Leila Mattfolk, leila.mattfolk@gmail.com, p. 040 701 6165.

Kuvat

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye