Retriever Suomi Oy

Media-analyysi: Poliitikot johtavat mediakeskustelua Suomessa, Ruotsissa taas viranomaiset

Jaa
Koronviruksen käsittely mediassa jatkuu vilkkaana niin Suomessa kuin muissa pohjoismaissa. Retrieverin media-analyysi tutki koronauutisoinnista eniten mainintoja keränneet henkilöt. Suomen ja Ruotsin välillä esiin nousee merkittävä ero keskustelun johtohenkilöissä. Ruotsissa keskustelun johtajina korostuvat viranomaiset, Suomessa taas poliitikot.

Ruotsissa kirkkaasti eniten mainintoja koronauutisoinnissa kerännyt henkilö on Folkhälsomyndighetenin eli Suomen THL:ää vastaavan kansanterveysviranomaisen johtava epidemiologi Anders Tegnell (19 600 mainintaa). Tegnell on kerännyt pääministeri Stefan Löfveniin verrattuna lähes tuplasti mainintoja. Suomessa tilanne on päinvastainen. Mainituimman henkilön kärkipaikkaa pitää pääministeri Sanna Marin lähes 10 000 maininnalla. Marinilla on THL:n johtaja Mika Salmiseen verrattuna lähes viisinkertainen määrä julkisuutta.

”Kun Suomessa pääministeri, tasavallan presidentti ja muut ministerit ovat ottaneet koronakriisissä vahvan johtajuuden, on Ruotsissa koronakriisin kasvot Anders Tegnell. Uutisagendaa määrittää etenkin Tegnellin ja muiden virkahenkilöiden päivittäinen klo 14:n tiedotustilaisuus, kun Suomessa taas hallituksen infot keräävät kansan ja median verkkolähetysten ääreen”, Retrieverin media-analyysipäällikkö Sanna Kranjc arvioi.

Suomessa kymmenen mainituimman henkilön joukkoon mahtuu ministereiden ja tasavallan presidentin lisäksi THL:n Salmisen ohelle vain STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila. Top 20:een mahtuu myös muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sekä HUS:n edustajia.

Ruotsissa 15 mainituimman henkilön listalta löytyy selkeästi vähemmän poliitikkoja, ja siinä painottuvat asiantuntijat kuten viranomaisedustajat, lääkärit, epidemiologit ja pankkien edustajat.

”Ruotsin kansa ei kuitenkaan vaikuta ajattelevan, että poliitikot piileksivät asiantuntijoiden selän takana. Kaikesta huolimatta pääministeripuolue sosiaalidemokraattien kannatus nousee myös Ruotsissa”, Kranjc huomauttaa.

Norjassa tilanne näyttäisi mainituimpien henkilöiden viiden kärjen perusteella olevan jotain Suomen ja Ruotsin väliltä. Viiden kärjestä löytyy niin ministereitä kuin virkahenkilöitä. Keskustelua johtaa pääministeri Erna Solberg. Terveysosasto Helsedirektoratetin johtaja löytyy mainituimpien henkilöiden listalta kolmantena, terveysministerin jälkeen.

Huhtikuun uutisista noin puolet mainitsi koronaviruksen

Huhtikuun mediamaisema oli Kranjcin mukaan täysin poikkeuksellinen, kun yksi ilmiö hallitsi uutisagendaa niin voimakkaasti. Huhtikuussa korona mainittiin lähes puolessa suomalaisen toimituksellisen median jutuista (48 %).

Määrällinen uutishuippu saavutettiin Suomessa viikolla 12 eli 16.3. alkaneella viikolla, jolloin hallitus ilmoitti valmiuslain käyttöönotosta. Sillä viikolla koronavirus mainittiin yli 30 000 artikkelissa eli peräti 56 prosentissa kaikista toimituksellisen median artikkeleista. Uutishuippu ajoittui samalle viikolle myös Ruotsissa ja Norjassa.

”Nyt vilkkain uutishuippu näyttää jo väistyneen, sillä koronaa käsittelevät viikoittaiset juttumäärät ovat pääosin laskussa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Korona varmasti värittää uutisia vielä pitkään, mutta ihmiset kaipaavat jo muitakin aiheita”, Kranjc uskoo.

Lisätietoja:

Media-analyysi: Koronavirus mediassa 2020

Sanna Kranjc, p. 050 535 1988, sanna.kranjc@retriever.fi (tavoitettavissa myös viikonlopun aikana)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Retriever Suomi Oy
Retriever Suomi Oy
Kalevankatu 20
00100 Helsinki

+358 (0)20 770 5730https://www.retrievergroup.com/fi

Retriever on Pohjoismaiden johtava mediaseuranta ja -analyysitoimisto. Yrityksellä on toimistot Helsingin lisäksi Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa. Retriever Suomi Oy on marraskuussa 2016 perustettu yhteisyritys, jonka omistavat Retriever-konserni ja Suomen Tietotoimisto STT.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Retriever Suomi Oy

Donald Trump päihitti Kamala Harrisin suomalaisessa mediassa6.11.2024 09:39:10 EET | Tiedote

Donald Trump on kerännyt Kamala Harrisia huomattavasti enemmän mediamainintoja suomalaisessa mediassa syksyllä 2024, selviää mediaseuranta- ja -analyysitoimisto Retrieverin analyysistä. Retriever selvitti Trumpin ja Harrisin mainintamäärät suomalaisessa toimituksellisessa mediassa ajanjaksolla 1.8.–5.11.2024. Trumpista oli yhteensä 13 103 mainintaa, kun taas Harris esiintyi 10 078 artikkelissa. Trumpista uutisoitiin siis 30 prosenttia enemmän kuin Harrisista.

Jussi Halla-ahon kampanjan loppukiri näkyi myös mediassa – keräsi presidenttiehdokkaista eniten mainintoja tammikuussa ennen vaalipäivää29.1.2024 13:23:39 EET | Tiedote

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi jäänyt Jussi Halla-aho oli mediassa eniten mainintoja kerännyt presidenttiehdokas aikajaksolla 1.1.–27.1.2024. Hänet mainittiin kotimaisessa toimituksellisessa mediassa lähes 4000 artikkelissa. Eniten ääniä kerännyt Alexander Stubb sai mainintoja toiseksi eniten eli lähes 3800 mainintaa. Pekka Haavistolle mainintoja kertyi noin 3700.

Haavisto ja Stubb kilpailevat kärkipaikasta myös presidenttiehdokkaiden medianäkyvyydessä21.12.2023 01:00:00 EET | Tiedote

Presidenttiehdokkaiden tämän syksyn aikana saamasta julkisuuden määrästä löytyy sekä yhteneväisyyksiä että yllättäviä eroja vaaligallupeihin verrattuna, selviää mediaseuranta- ja -analyysitoimisto Retrieverin media-analyysistä. Kannatusmittausten kärkeen kirinyt Alexander Stubb jää medianäkyvyyden määrässä hieman eniten mediajulkisuutta keränneestä Pekka Haavistosta. Mediamainintojen määrässä kolmanneksi yltää Jussi Halla-aho.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye