Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaalle 270 kilometriä uutta päällystettä

Jaa

Hyvä päällystyskausi selittyy hallituksen myöntämällä lisärahoituksella, jonka turvin pystytään taittamaan maantieverkon korjausvelan kasvua. Teiden heikkeneminen pysähtyi kaikissa korjausluokissa.

aurinkoinen päivä, kuva otettu lamminrahkan kävelysillalta valtatie kahdelletoista päin.
Kesän 2024 päällystyskausi on ollut vilkas Pirkanmaallakin. Kuva Eeva Osa

Tämän vuoden lisärahoitus on taannut sen, että Pirkanmaallekin on saatu enemmän uutta päällystettä kuin viime vuonna. Uutta pintaa tehtiin 270 kilometriä, josta pääteiden osuus oli 128 kilometriä ja väliverkon 120 kilometriä. Vuotuinen päällystystarve Pirkanmaalla olisi noin 320–350 kilometriä.

Huonokuntoisia teitä oli vuoden 2023 lopussa 789 kilometriä ja tämän vuoden lopussa niitä ennustetaan olevan 740 kilometriä, joten kehityssuunta oli hyvä.

-Korjausvelkarahoitus on ollut todella tarpeellinen ja siitä ollaan myös meillä Pirkanmaalla kiitollisia. Sen ansiosta teiden kunnon heikkeneminen pysähtyi kaikissa korjausluokissa. Toivottaa olisi, että korjausvelan poistamiseen tulisi lisärahoitusta pitkäjänteisesti useamman vuoden ajan, kertoo ylijohtaja Juha Sammallahti Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Ensi vuoden näkymät ovat tällä hetkellä kohtalaiset. Budjettiriihen viestit olivat positiiviset, että korjausvelkarahoitus olisi saamassa ensi vuodelle jatkoa, joskin rahoitustaso jäänee vähän vuotta 2024 alhaisemmaksi. Myös ensi vuoden rahoitus pyritään ohjelmoimaan niin, että päällysteiden kuntotaso saataisiin silloinkin pidettyä ennallaan.

Päällysteiden lisäksi tarpeita on myös tieverkon muussa infrastruktuurissa, kuten silloissa, rummuissa, kaiteissa, valaistuksessa, liikennemerkeissä sekä muissa varusteissa ja laitteissa.

Päällystyskausi jatkuu vielä

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vieraili päällystys- ja muilla liikenneinfratyömailla Pirkanmaan alueella 3.7.2024. Oli hienoa, että liikenneministeri jalkautui sinne missä työt tehdään. Tarkemmin ottaen ministeri Ranne vieraili valtatiellä 9 Länkipohjassa ohituskaistan päällystyskohteella, maantien 3241 Yliskyläntien paikkauskohteella Orivedellä sekä Nokian asfalttiasemalla.

Liikenne-%20ja%20viestint%E4minister%20Lulu%20Ranne%20vieraili%20Pirkanmaan%20tiety%F6maakohteilla%203.7.2024.
Liikenne- ja viestintäminister Lulu Ranne vieraili Pirkanmaan tietyömaakohteilla 3.7.2024. Väylävirasto

Pirkanmaalla päällystetään vielä kohteita ja osa töistä voi ulottua pitkälle syksyyn. Päällystystyön jälkeen tehdään vielä tiemerkinnät, ennen kuin työmaa on kokonaan valmis. Vilkas päällystystyökausi on tuonut tien päälle runsaasti tietyömaita, jotka hetkellisesti hidastavat matkantekoa. Iltojen ja aikaisten aamujen pimentyessä pitää tienkäyttäjien huolehtia omalta osaltaan päällystystyömaiden turvallisuudesta, noudattaa työmaiden nopeusrajoituksia sekä muita opasteita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Sammallahti
ylijohtaja

puh. 0295 036 210
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye